Haastattelussa pianisti Riitta Paakki

15.7.2022

Riitta Paakin luotsaama rautainen kokoonpano tunnetaan kauniista harmonioista sekä svengaavista ja tarttuvista rytmikuvioista. Riitta Paakki Quartet korkkaa Turku Sea Jazzien päälavan Forum Marinumilla perjantaina 29.7. 18.00. 

Riitta Paakkia voisi kutsua Suomen jazzkentän moniottelijaksi. Hän on muun muassa jazzmusiikin tohtori, säveltäjä, opettaja ja pianisti, mutta ennen kaikkea hän kokee olevansa jazzmuusikko.

”Se, että olen ehtinyt tehdä kaikenlaista johtuu siitä, että olen ollut alalla jo pitkään. Kutsuisin tätä tyypilliseksi jazzmuusikon työnkuvaksi, vaikka toisaalta tohtorintutkintoa ei kaikilta löydy”, Paakki tarkentaa. 

Lisäksi Paakille myönnettiin Suomen Jazzliiton arvostettu Yrjö-palkinto vuonna 2019. 

Riitta Paakki Quartetin viimeisin albumi Piste (Flame Jazz Records, 2020) oli menestys. Piste päätyi Emma-ehdokkaaksi, sekä sai Helsingin Sanomien arvostelussa täydet viisi tähteä. Nelikolta on kuitenkin uutta musiikkia jo tiedossa. Sävellykset on sävelletty, biisit harjoiteltu ja nyt ne ovat vain äänitystä vailla. Riitta Paakin kappaleet saavat kipinänsä jostain pienestä musiikillisesta yksityiskohdasta, esimerkiksi melodiasta, sointukulusta taikka tunnelmasta, jonka Paakki on aiemmin kuullut: 

”Säveltäminen on matkimista ja pöllimistä. Minua inspiroi kaikki musiikki, jota kuuntelen ja otan siitä vaikutteita”.

Kappaleen muut elementit muotoutuvat tämän yksityiskohdan ympärille. Paakki muistuttaa myös, kuinka jazzsävellyksiä luodessa täytyy ottaa huomioon improvisaation mahdollisuus: 

”Harmonioiden pitää olla sellaisia, joihin on kiva improvisoida”.

Improvisaatio onkin se piirre, joka tekee jazzista niin omanlaisen ja erityisen genrensä. Se voi viedä kappaleen mitä ihmeellisimpiin suuntiin, mikä on myös yksi Riitta Paakin lempiasioita jazzissa. On kuitenkin merkityksellistä, miten se tehdään. 

”Jos kuuntelen jazzsooloa, jonka soittaja on läsnä, uppoudun kuuntelemaan sitä kuin jotain tarinaa. Soittajan tulee olla läsnä, jotta pystyy kertomaan sen tarinan. Soittelu saattaa kuulostaa hyvältä, mutta siinä ei välttämättä välity keskittynyt läsnäolo”, Paakki kertoo. 

Läsnäolo niin kuulijana kuin soittajana on se elementti, joka tekee musiikkikokemuksista jotain arjen yläpuolista. On jotain, johon keskittyä monella aistilla ja pysähtyä näin muuten kiireisessä maailmassa. Parhaiten tämä toteutuu livekeikoilla, joista pääsemme vihdoin nauttimaan kunnolla. 

Turku Sea Jazzin perjantain keikka tulee olemaan kvartetille ainutlaatuinen. Paakin luottosaksofonistia Manuel Dunkelia hyppää korvaamaan yhdysvaltalainen Rick Margitza. Paakki ja Margitza tapasivat alun perin 90-luvulla Sibelius-Akatemiassa Margitzan pitämällä mestarikurssilla. Myöhemmin he ovat törmänneet Pariisissa, jossa Margitzalla on viikottaisia keikkoja. 

”Olen Rickin vakkarifani. Odotan festareilta kaikista eniten sitä, että pääsemme soittamaan Rickin kanssa”, Paakki hehkuttaa. 

Lopuksi, mikä saa Riitta Paakille aikaan parhaan festarikokemuksen? 

”Hyvä näkö- ja kuuloyhteys, hyvä sää ja kaverit sekä mahdollisuus tanssia!”